Seuraava borderterrieripentue suunnitteilla keväällä 2018.

 


Pentujen alkutaival

Pennut syntyvät pentulaatikkoon työhuoneessani ja kasvavat luovutusikäisiksi melkein koko huushollissa. Ne oppivat koirankieltä talon koirilta ja perheen jaloissa varttuminen tuo elämänkokemuksia heti alusta lähtien. Pihalle opetellaan säästä riippuen heti kun jalat kantavat. Työskentelen kotitoimistossa, olen siis koko ajan läsnä pentujen ensimmäiset tärkeät elinviikot. Pennut luovutetaan n. 8 viikon ikäisinä, rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina ja mikrosirutettuina. 

Suomalainen kotikoiraloiden sijoitustoiminta on mahdollistanut laajemman jalostuskäytön myös minulle. Sijoituskoirat elävät kodeissaan normaaleina lemmikkeinä, harraste- tai kotikoirina ja tekevät kasvattajalleen sovitun mukaisesti pentueen tai kaksi. Tämän toiminnan Suomen Kennelliitto on kieltämässä, tai ainakin sanelemassa niin yksityiskohtaisen ja kohtuuttoman sääntöviidakon, että harva kasvattaja uskaltaa enää sijoittaa. Yhteistyöni sijoitusperheiden kanssa 25 vuoden aikana on sujunut saumattomsti. Monista perheistä on tullut ikiaikaisia ystäviä, vaikka en kasvattini jalostusoikeutta olisi käyttänytkään. Koirankasvatus Suomessa pakotetaan siirtymään suuryksiköihin, koska kasvattaja ei voi edes yhteisomistaa koiraa. Harva haluaa asua samoissa tiloissa kymmenien koirien kanssa, joiden ei voi antaa lisääntyä luonnonmukaisesti ja siksi ne on pidettävä erillään. Todennäköisesti ne elävät häkitettyinä tai tarhoissa. 

Pennunostaja voi hankkia pennun vastaavista olosuhteista jo tänään. Niitä kutsutaan myös rescue- tai adoptiokoiriksi tai pahimmassa tapauksessa pentutehtaalta "pelastetuksi". Jos oikeasti haluaa tehdä hyvää, pitäisi ostaa tehtaista pois myös ne pentujen emät. Pentuja ostamalla tukee hämärätoimintaa ja koirien kiusaaminen ei lopu koskaan.

Myynti ja ehdot

Pennun hintaan sisältyy täydellinen pentuopas ruokinta- ja tapakoulutusohjeineen sekä muonaa alkutaipaleelle. Pennunostajan liitän ko. rodun kerhoon. Näyttelyvelvoitetta ei ole, mutta osallistumistoive ainakin rotujärjestöjen omiin jalostuskatselmuksiin (Nuori Border Päivä ja Erikoisnäyttely sekä Pikku Musta Show) ja luonnollisesti tuen sekä neuvon näyttelyinnokasta omistajaa jolla on näyttelykelpoinen koira! Kasvattieni omistajille on oma suljettu "vertaistukikanava" Facebookissa, jossa jaamme hyödyllistä tietoa niin iloista kuin ongelmistakin.

Kauppasopimus laaditaan Kennelliiton lomakkeelle. Kennelliiton kasvattajasitoumuksen olen allekirjoittanut vuonna 2001 ja uusinut 2010. 

Pennunostajalta kysyn mm. kuinka kauan pentu tai aikuinen koira joutuu olemaan kodissaan yksin päivittäin ja miksi rotuvalinnaksi juuri BT tai ETT? Hienoa näyttelyvoittajaa, nopeaa agilitytykkiä tai mahtavaa metsästäjää en pysty lupaamaan etukäteen. Näyttelymenestys on bonusta ja loput omistajan ja koiran yhteistyön sekä ahkeruuden tulosta. Koira hankitaan aina ensisijaisesti koko perheen lemmikiksi. Etusijalla on pennunostaja, jolle rotu on ennestään tuttu tai suosittelijana nykyinen tai entinen BT/ETT omistaja.

Vastuuntuntoinen pennun omistaja sitoutuuu myös rotuun. Vaikka koiraa ei jalostukseen käytettäisikään, kaikki tieto koiran taipumuksista, luonteesta, terveydestä ja rakenteesta on tärkeää rodun tulevaisuudelle ja elinvoimaisuudelle. Rotujen jalostustoimikunnat on valtuutettu ylläpitämään koiriemme terveystiedostoja.

Omien kasvattieni vika/sairaustiedot ovat omalla sivullaan. Pentueita syntyy harkiten sellaisista yhdistelmistä, joita on mahdollista käyttää omassa jatkojalostuksessa. Virallisten tutkimusten tulokset löytyvät Koiranetistä borderit ja enkut tästä linkistä

Varsinkin ensimmäisen koiran hankkimista suunnittelevan on hyvä lukea Koiran hankintaopas. Kennelliiton sivuilla on myös rotutesti osoitteessa Hankikoira.fi jossa voit vertailla rotuja ja varmistaa valintasi, jos rotu ei ole tuttu aiemmin.

Kenneltarkastukset

SKL:n kennelneuvoja Silja Mustikka teki 12.5.07 tarkastuskäynnin ja totesi raportissaan mm. seuraavaa:
"Koirat ovat luokseenpäästäviä ja avoimia. Koirat vaikuttavat terveiltä, turkit ihanassa kunnossa. Koirat ovat vapaana asuintiloissa, ei portteja tai häkkejä. Yleisilme erittäin siisti. Koirilla käytössä myös aidattu iso piha, joka erinomaisessa kunnossa ja erittäin siisti. Käyntihetkellä ei pentuja, yksi nartuista juuri astutettu. Pennut hoidetaan asuintiloissa, pentuhuone rauhoitetaan emolle ja pennuille. Yleisvaikutelma erinomainen."

Espoon vs. eläinsuojelutarkastaja Anette Kare teki tarkastuskäynnin 9.2.10. Tarkastus liittyy projektiin, joka toteutetaan kaupungille saadun, juuri tähän tarkoitukseen nimetyn perinnön varoilla. Päätöksessä sanotaan: "Tarkastuksen kohde 13- ja 7- vuotiaat borderterrierinartut, 2-vuotias englanninkääpiöterrierinarttu. Tarkastuksessa ei havaittu epäkohtia. Koirat asuvat perheen parissa, ei kenneltiloja. Koirien kunto ja asuinolot kunnossa."

Koirat jalostuskäytössä

BT nartut sijoituksessa:
Grindstones Xth Piece Of Puzzle Isla ja sisko Kirre G. Xth In The Row

ETT uros kotona:
Marbil's Spiceisle A Sweet Chocolate Treat  (JDCM kantaja) Pena
yhteisomistuksessa Marja-Leena Pentikäisen kanssa

Pena osoittautui geenitestissä v. 2016 JDCM eli nuoruusiän sydänlihassairauden -kantajaksi. Lisäksi se tuntuu olevan erittäin vahva periyttäjä, koska kun sen 14 jälkeläisestä seitsemän on testattu, vain yksi on osoittautunut puhtaaksi. Penan isä ja pentueveli ovat puhtaita, emä taas on kantaja. Niinpä geeni on kulkenut mukana emälinjassa - ties kuinka kauan. Kantajakoira itse ei ole sairas eikä kantamansa sairausgeeni sitä haittaa. Kantajakoiraa voisi käyttää puhtaalle koiralle, nämä kaksi yhdistettynä eivät tuota sairasta koiraa. Mielestäni kuitenkaan näin pienessä rodussa ei ole tarpeen tuottaa liikaa kantajakoiriakaan, muutoin sairausgeeni kulkee aina vaan koirakannan mukana. Siitä syystä itse haluan yhdistää jatkossa vain kaksi terveeksi testattua englanninkääpiöterrieriä. Kaikki tiedossa olevat testien tulokset löytyy tästä linkistä.

Sairaus on vakava ja katala, se aiheuttaa nuoren koiran, yleensä alle 1,5 vuotiaan äkillisen menehtymisen sydänkohtaukseen. Geenitestistä on kiittäminen Minnesotan Yliopistoa, jonne näytteet lähetetään tutkittavaksi. Tulevaisuudessa ei yhtäkään yllätyksenä tulevaa menehtymistä ole odotettavissa ja jalostuspäätöksillä saamme pikkuhiljaa geenin häivytettyä koirakannasta.


Kotona ovat myös Havi (JDCM puhdas) ja Rellu (ei testattu).