Riepun matkapäiväkirja Amsterdamin Maailmannäyttelystä 2002

Pasin kanssa pakkauduimme tiistaina autoon ja kurvasimme tuhatta ja sataa pääkaupunkia kohti. Kerrankin pääsin lomalle ihan yksin. Tai no, ainakin melkein yksin. Salsa ja Konsta odottivat minua Mamman ja Apukuskin kanssa. Mahtoi Mersua ja Rikua harmittaa, kun en ollut kotona järjestämässä ohjelmaa kokonaiseen viikkon...

Mamma kertoi meillä olevan pitkän ajomatkan edessä - ensin Turkuun, sitten laivalla Ruotsiin, autolla Ruotsin läpi, laivalla Tanskaan, autolla Tanskan läpi, laivalla Saksaan ja autolla Saksan läpi Hollantiin. Ja takaisin. Ilmeisen kivat bileet siis tiedossa. Jess!
Salsa ja Konsta tuijottelivat hieman merkitsevästi toisiaan, olin kuulema hieman liian innokas ja muka hieman nuori... Tosikkoja, sanon minä. Elämä on ihanaa, minkä sille voi!
Laiva oli tosi upea, henkilökunta ystävällistä ja se ruotsalainen lapsiperhe autokannella etenkin. Mamma ja Apukuski vain niuhottivat laivalla. Kaikki sen tietävät, että laivalla juodaan ja juhlitaan läpi yön! Olipa kiva kuunnella nipotusta - älä ota sitä harjaa, älä syö käsirasvaa (pakko maistaa, kun Pasi ei käytä), ei tarvitse juoda huvikseen (mitä ne ihmiset sitten baarissa tekevät?), ei saa purra hytin kalusteita, älä sitä älä tätä... Irrottele siinä sitten, kun kaikki kielletään.
Aamulla pääsimme kannelle pissalle. Ihana aamu, mutta arvatkaa oliko hirveä pissahätä? Tuli kieltämättä tankattua jonkin verran nestettä yöllä... Mutta en pissannut sisälle! Mamma ja Apukuski olivat kuulema tikahtua aamiaisella, kun laivalla kuulutettiin kansien olevan suljettuja niiden pesun takia (ei se kyllä niin iso pissa ollut!).
Maissa saimme hieman tassutella ennen ajomatkaa. Aika hyvä spurttirata löytyi heti satama-alueen ulkopuolella. En ole turhaan MacLaren.
Seuraava pysähdys olikin vasta Grännassa, Vänernin rannalla. Pääsimme Konsun ja Salkkarin kanssa rantapolulle laukkaamaan ja sitten piti ottaa miljoona valokuvaa. Apukuski oli ihan ihmeissään, kun kaikki tulivat taputtelemaan ja ihastelemaan meitä. Minkä sitä elämän tosiasioille voi. Me borderit vain olemme ihania!

Ihmiset eivät todellakaan puhu koirien kieltä. Tanskan lautalla ja Saksan lautalla tilasin bockwurstin ja ranskalaiset. Arvatkaa toimitettiinko tilaus koskaan? Ja Apukuski väitti minun käyttäytyvän kuin pieni eläin, kun tivasin tilaukseni kohtaloa. Heh, joku tuli reissulla huomaamaan minun olevan pieni eläin! On aika rankkaa istua autossa koko päivä ja olla tekemättä yhtään mitään. Salsan mukaan aika kuluu ihan hyvin, kun ottaa rennosti, torkkuu välillä ja tekee pieniä tassutteluja satamissa ennen ja jälkeen laivamatkan. Salkkari on niin tottunut matkustamaan - Salsa oli käynyt Mamman kanssa poikaystävänsä luona Kolmårdenissa, Ruotsissa, kolme viikkoa aikaisemmin. Itse soisin Apukuskin viihdyttävän minua hieman paremmin seuraavalla reissulla. Sitten ei ehkä tarvitsisi suikaloida salaa eväspussia tai vetää fleeceä niin tiukasti häkin verkon väliin...
Saksassa satoi, mutta onneksi se ei meitä bordereita haitannut. Mamma oli ihan tyytyväinen, ettei ollut "turkkikoiria" matkassa. En kyllä oikein tajua, mitä sillä tarkoitetaan.
Mamma huristeli kaatosateessa 140 km tunnissa ja rekat sen kuin suihkivat ohi. Niitä oli aika jännä seurata ikkunasta. En ollut ennen käynyt Saksassa niin katselin maisemia Hampuriin asti, jonne jäimme yöksi.
Kirjottauduimme motelliin yöksi ja teimme iltalenkin motellin takana. Saksassa oli ihan pimeää yöllä, mutta me näimme Konsun kanssa metsänrajassa liikettä. "Varmaan saksanhirviä", arvelivat Mamma ja Apukuski.
Saksalaiset käyttävät valtavan kokoisia untuvatyynyjä! (Pasi, voisitko hankkia kotiin muutaman sellaisen ihan huvin vuoksi, jooko?) Ajattelin pitää bileet motellissa, mutta arvatkaa niuhotettiinko siitä taas... Salsa ja Konstakin innostuivat juoksemaan kirjoituspöydän alta, yhden nojatuolin alta toisen nojatuolin päälle ja sieltä batmanloikalla sänkyyn ja uudelle kierrokselle, kun juoksin tarpeeksi monta kierrosta heidän ylitseen. Kaksi tosikkoa sitten pistivät bileet seis ja väittivät meidän lentävän ulos motellista, jos haukkuisimme ja riekkuisimme liikaa.
Aamulla lähdimme aikaisin lenkille, että ehtisimme ajoissa Amersfoortiin Hollantiin. Niin, ne saksanhirvet olivat sitten hevosia laitumella motellin takana...
Ehdimme ihan ajoissa Amersfoortiin, vaikka jonotimmekin Saksan puolella tietyömaan takia yli tunnin. (Huom! Tähänkin olisi voinut järjestää ohjelmaa.) Mikäköhän niitä eurooppalaisia riivaa, kun Amersfoortkin oli yhtä tietyömaata? Mamma parkkeerasi ensimmäisen info-taulun kohdalle, jotta paikannettaisiin meidän hotellimme helposti.
Apukuski ja Mamma eivät ehtineet edes kartan luokse, kun ystävällinen vanhempi herrasmies jo tarjosi apuaan. Ystävällinen setä selitti tarkasti, miten hotellille pitää ajaa, koska kaupungilla on tietyömaita. Onneksi hän ymmärsi selostuksen puolessavälissä, ettei Apukuski enää muistanut ajo-ohjeiden alkua. Ties minne olisimme eksyneet! Hollantilaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan; Setä vei koiransa kotiin ja tuli omalla autollaan opastamaan meidät hotellin eteen. Apukuski väitti jäävänsä Hollantiin ainakin viikoksi, kun kaikki olivat niin ihania.

Hotelli oli kerrassaan upea! Päätimme heti pitää pienet bileet Konsun ja Salkkarin kanssa. Sängylle olisi mahtunut ainakin kymmenen kaveria lisää juhlimaan. Mamma ja Apukuski halusivat tietenkin lähteä ostoksille keskustaan. En ymmärrä, miksi meidän piti lähteä mukaan autoon istumaan. Kyllä minä ainakin olisin keksinyt tekemistä hotellissa!
Hotellin vieressä olevassa puistossa saatoimme Konstan kanssa tehdä kunnon spurtteja. Konsta on niin COOL! Isona aion olla ihan yhtä cool kaveri.
Hotellin terassilla oli aivan loistava palvelu. Daamien juomat eivät olleet edes tulleet pöytään, kun meille bordereille jo tuotiin kierros keksejä. Itse hovimestari tarjoili meille ja toi vielä toisen kierroksen plus jaksoi rapsutella meitä kolmea ihan kohtuullisen ajan. Kunnon palvelua!

Aamulla oli selkeästi aistittavissa jotain pientä säpinää hotellissa.
Molemmat, Mamma ja Apukuski, tekivät ihan outoja juttuja. Taputtelivat naamoihinsa ja hiuksiin kaikenlaista uutta tutkittavaa ja maistettavaa ja lopuksi Mamma pesi Konsun, Salkkarin ja minun parrat. Se hiusten tai oikeammin kai parrankuivaaja oli aika hassu laite; sillä puhallettiin lämmintä ilmaa naamaan, niin että korvat nousivat melkein pystyyn.

Amsterdamissa odotti yllätys. Pilkkis oli siellä Hannan kanssa! Ja Liisi ja Matti ja Cindy ja Valtsu ja Raiku ja ainakin tuhat muuta ihanaa tyyppiä. Ihan mieletön mesta! Ensin vain odoteltiin ja odoteltiin ja sitten mentiin lujaa. Konsta otti Apukuskin ja minä Mamman tekemään sitä kuviokävelyjuttua, tiedättehän sitä ympäri, edestakaisin ja pöydälle ja alas ja sitten tulee joku välillä taputtelemaan kylkiä ja poskia, katselemaan silmiin ja puhumaan mukavia. Mamman mukaan minulla on vieterit jaloissa, kun innostuin niin pomppimaan yleisön taputtaessa. Ilo tarttuu!
Sitten siellä oli sellainen joku iso kehä, missä tapahtui kaikenlaista. Apukuski vei minut katsomaan esityksiä Mammaa odotellessa. Pääsin televisioon keskittyessäni "heeling to the music" esitykseen katsomossa. Ja sitten Mamma meni Salsan ja Konstan kanssa sinne kävelemään ympyrää!
Katsomossa oli ihan hauskaa kaikkien tuttujen kanssa, mutta en vain ymmärrä, miksi emme saaneet Pilkkiksen kanssa mennä hakemaan ruokaa katsomossa aterioivilta. Kuka siitä olisi suuttunut? Sitäpaitsi olisimme tulleet takaisin, kun Valtsu tarjoili makkaraa.
Katsomossa oltiin monta tuntia. Joku väitti minun nukahtaneen hetkeksi Apukuskin syliin, mutta oikeasti lepuuttelin vain silmiäni hetken kaiken salamanvaloissa oleilun jälkeen. (Hollannissa taidetaan koko ajan ottaa valokuvia?)

Illalla lähdimme taas ajamaan. Huristelimme samaan motelliin, missä olimme aikaisemmin yötä (siihen saksanhirvipaikkaan...). Henkilökunta muisti meidät ja taas meitä kehuttiin ja taputeltiin. Mukavia nuo saksalaiset. Tällä kertaa Salkkari ja Konsu eivät jaksaneet oikein innostua bilettämään, vaikka kuinka purin molempia ja hypin välillä molempien päälle. Toisilla ei näköjään oikein bilekunto kestä!

Lauantaina näytimme Konstan ja Salkkarin kanssa, mistä on pienet borderit tehty. Puttgartenin satamaan oli ihan hillitön jono ja tunteet kävivät ihmisillä kuumana. Lähdimme taluttamaan Apukuskia satamaan päin jonon puolestavälistä ja kävelimme vielä takaisin autolle. Mamma sanoi kaikkien yrittävän kiilata jonossa. Mamma ja Apukuski tuumasivat, ettei kukaan uskalla ajaa kolmen borderin päälle eli jäimme toiselle kaistalle tien tukkeeksi seisomaan Apukuskin kanssa.

Mamman edessä olevan ruotsalaisauton matkustajat ymmärsivät tilanteen ja huomasivat tulla rapsuttelemaan meitä. Mukavia nuo ruotsalaiset.
Suihkimme sujuvasti Tanskan läpi Ruotsiin ja matkalla taas ulkoiltiin vähän väliä. Ulkoilimme supermarketin pihalla, kun Salsa löysi pupun. Salsa lähti juoksuttamaan pupua, mutta Konsta kääntyi takaisin Mamman huutaessa. Minä olisin viihtynyt siinä roskiksessa, missä etsin ruokaa sillä aikaa kun Salsaa etsitään, mutta eikö taas niuhotettu ihan turhasta. En ihan varmasti olisi lähtenyt minnekään!

Yöllä savuimme Kapellskäriin. Konstan ja Salsan kanssa ihmettelimme, minkä hotellin pihassa oikein olemme, kunnes tajusimme seisovamme keskellä sataman parkkipaikkaa. Ja silloin Mamma ja Apukuski sekosivat molemmat. Autossa pakattiin häkit kasaan ja nostettiin auton alle ja muut tavarat etupenkeille. Sitten meille ilmoitettiin loppuyön nukuttavan autossa. Kuvitelkaa, mikä tason lasku! Ei untuvatyynyjä eikä bileitä. Lisäksi Apukuski ja Mamma puhuivat ovien lukitsemisesta ja pelkäämisestä (Apukuski pelkää kai pimeää...) ja kaikesta ihan ihmeellisestä. Onneksi olin valppaana ja majoituin Apukuskin kainaloon vahtimaan, ettei hänen tarvinnut pelätä yöllä ja pelotin syvällä murinallani kaikki linnut pois auton läheltä.
Aamulenkin jälkeen pääsimme laivajonoon ja lopulta omaan hyttiin katselemaan maisemia ikkunasta. Olimme kannella pitkään nuuhkuttamassa raitista meri-ilmaa ja sitten menimme hyttiin pienille torkuille (kun ei kukaan jaksanut juhlia, niin nukuin hieman itsekin).

Mammakin olisi ihan hyvä formulakuski. Ja voitteko kuvitella, että löysimme Konstan oman Mamin keskellä yötä huotoasemalta? Aivan fantastista löytää tuttu ihminen ihan noin vain!

Upea reissu, mutta Apukuskille olisi muutama huomautus:
Jos sen juuston päällä olisi lukenut esim. "Tuliainen Mummille", en ehkä olisi syönyt sitä laukusta, vaan maistanut vain ihan pikkuisen.
Eikö tunnukin ihanalta, kun saa amulla nelipisteselkähieronnan yhdistettynä kuorivaan naaman ja varpaiden pesuun?
Apukuskin kannattaisi hankkia oma borderi tai pari, niin elämä olisi paljon ihanampaa! Vai mitä Pasi? Ja oppisi Apukuskikin rentoutumaan.

Muistiin merkitsi
Apukuski

 


 


Tästä matka alkoi. Laivalla tiivis tunnelma ja edessä yli 3000 km. "Apukuski" Miriam virittäytyy borderitunnelmaan. Oma suursnautseri "Rääpäle" jäi kotiin. Tiistai-ilta.


Taustana postikortinkaunis Vännernin taukopaikka. Vasemmalta Konsta, Riepu ja Salsa. Keskiviikko.


Tässä olemme Tanskansalmen lautalla. Riepu perää tilaustaan. Keskiviikko.


Koska Riepullakaan ei ikä riittänyt, oluen sijasta hovimestari tarjosi koko koiraporukalle keksit. Hollannissa jokainen on ravintolalle tärkeä asiakas! Torstai.


Puolet matkasta takana - jo kelpaa asettautua hotellin petiin makuulle Amersfoortissa. Torstai. 


Sitten päästiinkin jo asiaan. Isä ja poika voitokkaan Paras Urosluokan jälkeen.
RES Dog & JWW-02 Grindstones MacLaren ja BOB & WW-02 Borderhouse Quincy. Perjantai. 


Tässä kauneimmat juniorit. Siis koirat...


Skumppaa, auringonkukkia ja aurinkonaamoja! Kelpasi skoolata: vas: Hanna, mie, Tinna Grubbe (Borderhouse) ja Sinikka, Quincyn omistaja.


Heti ryhmien jälkeen "öljy auki ja putki punaisena" kotia kohti. Aamiaiselle ehdittiin Kapellskäriin ennen laivan lähtöä. Aurinko/sateensuoja löytyi hollantilaisesta kalakaupasta. Sunnuntaiaamu. Yöksi kotiin.